15 marraskuuta 2015

RAUHALLINEN VIIKONLOPPU

Moi ♥ Takana on hyvin rauhallinen viikonloppu. Meitä oli kotona vaan tytöt ja meidän serkku oli kans käymässä. Porukat lähti käymään pohjosessa näkemässä sukulaisia ja me sitten jäätiin kotiin talonvahdeiks ja pitämään huolto meijän nelijalkasista otuksista.

Viikonlopun aikana:

♦ Rentouduin
♦ Ajelin meijän isommalla autolla
♦ Kävin kaupassa ja markkinoilla
♦ Piirrätin musta muotokuvan markkinoilla olleella miehellä
♦ Tein ekaa kertaa tänä vuonna joulutorttuja
♦ Herkuttelin jätskillä, vaahtokarkkikaakaolla ja tortuilla
♦ Hoidin Roksua
♦ Vietin Nupun kanssa laatuaikaa
♦ Tein uunimakkaraa ja kasviksia sekä riisipuuroa
♦ Fiilistelin tulevaa joulua kuuntelemalla joululauluja ja polttamalla kynttilöitä
♦ Kävin rauhassa lenkillä
♦ Mietiskelin
♦ Nauroin
♦ Sain ihanat tytöt meille pitkästä aikaa ja rupateltiin ja katottiin kuvia kolmeen asti yöllä
♦ Yritin yhtä asiaa ja epäonnistuin
♦ Paasasin
♦ Järkytyin Pariisin tapahtumista











Tällänen viikonloppu tähän väliin oli just sopiva. Huomenna uudella innolla uuteen viikkoon. Että, mä niin haluaisin ottaa asukuvia pitkästä aikaa, mutta ikinä ei oo kuvaajaa tai sitte on niin pimeetä...

8 kommenttia:

  1. Meiän pitäis oikeesti mennä kuvaa joku päivä varmaa ku mullaki on vähä ongelma noi asukuvat ni sais kumpikin kuvia. tietäisin pari kivaa paikkaaki Mis vois ottaa niitä mut nyt on niin pimeetä ku jenna tulee kotii ettei paljo oteta mitää kuvia.. ja mä en voi sietää salamalla otettuja puolitärähtäneitä kohinakuvia xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oikeesti vois kyllä! Pitäs kattoo onko vaikka kummallaki joku päivä samaan aikaa lyhyt päivä ja tulisin suoraan koulusta. Hahah, joo eihän ne mitää järin ihania oo xdd

      Poista
  2. Ah mikö viikoloppu sulla! Kuulostaa niin hyvältä, tuollasta sitä opistoarjen keskelle kaipais:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Toivottavasti säki jossain vaiheessa saat sellasen opiston hulinan väliin :)

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalle!:)
    Välillä on nii hyvä vaa olla ja ottaa iisisti.
    Tää viikonoppu ja ❤️ koska ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se oliki :) Oikeesti tekee niin hyvää tollaset rennot viikonloput, kun ei oo sen kummempaa tekemistä. Kiva, että sullaki oli kiva viikonloppu ja ystävät on ♥

      Poista
  4. Kuulostaapa ihanalta viikonlopulta! Joskus tollaset rauhalliset viikonloput on ihan huikeita, huomaa heti miten paljon paremmin jaksaa sitten seuraavan kouluviikon! Mutta kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  5. Oi että, nii ihanan rento vklp sulla ollu <3 -jenni

    VastaaPoista

Miltäs maistui? Kiitos kommentistasi. ♥